Mielestäni onnistuin saavuttamaan opintojaksolle saavuttamani tavoitteet hyvin, eli opin tekemään toimivan ja käyttäjäystävällisen sivuston. Ryhmämmä oli toimiva kokoonpano ja vaikkei sivustomme voittanutkaan kilpailua, olimme sitli tyytyväisiä tuotokseemme. Projektissa emme kohdanneet kovinkaan suuria ongelmia ja onnistuimme ratkaisemaan melkeinpä kaikki ongelmat joko toistemme avulla tai etsimällä ratkaisuita netsitä.

Jatkossa aion tehostaa oppimistani käyttämällä enemmän vapaa-aikaa opiskeluun sekä tekemällä annetut tehtävät ajoissa. Tästä opintojaksosta antaisin itselleni arvosanan 3, sillä onnistuin itselleni antamissa tavoitteissa, mutta toisaalta olisin voinut tehdä jonkin verran enemmän töitä projektin suhteen.

Tulevilla opintojaksoilla projektiryhmien koon pienentämistä voisi harkita, ainakin jos projektit ovat työmäärältään vastaavia kuin meillä. Ainakin meidän ryhmästä tuntui siltä että töitä oli niin vähän että niiden tekemiseen olisi hyvin riittänyt jopa kaksi henkeä. Muita parannettavia asioita ei ainakaan itselleni tule mieleen.